Kulttuuripaja Trombi
Oletko 18-35-vuotias? Etsitkö mielekästä tekemistä?
Jyväskylän Kulttuuripaja Trombi on sinua varten.
Oletko 18-35-vuotias? Etsitkö mielekästä tekemistä?
Jyväskylän Kulttuuripaja Trombi on sinua varten.
Päivän nimeä klikkaamalla saat auki päivän tapahtumat. Viikkokalenteristamme näet aktiivisena olevat ryhmät sekä aikataulut ryhmille.
Ryhmien lisäksi Trombi toimii myös hengailutilana eli voit tulla oleilemaan. On myös retkeä, tapahtumaa, näyttelyitä, työnohjausta vertaisohjaajille jne.
Spontaanimmasta toiminnasta kuullaksesi liity Trombin WhatsApp-ryhmään (ohjaajien kautta). Tai pyydä, niin infotaan myös esim. tekstareilla.
Pienryhmä, joka tutkailee oman musiikin työstämistä yhteisen mielenkiintoisen ja paineettoman prosessin äärellä. Ryhmässä on ollut välillä työstettävänä esimerkiksi jonkun itse tekemiä lyriikoita. Ryhmä edellyttää sitoutumista ja mahdollisuus ryhmän esiintymiselle on olemassa. Tuumaile kiinnostaisiko tämä ryhmä sinua ja kysy lisätietoa ohjaajilta. Paikka: Trombilla, Rajakatu 41
Jos bändisoitto kiinnostaa, niin tämä on mainio ryhmä aloittaa, vaikka jännittäisikin! Voit tulla mukaan erilaisilla soittotaidoilla ja osallistua kykysi mukaan. Ei soittotaitovaatimuksia. Tässä ryhmässä on ammattiohjaaja puikoissa. Paikka: Trombilla, Rajakatu 41
13-14 Hyvä tyyppi -keskusteluryhmä
Keskustelua hyvyysteeman ääreltä: Mitä ajatuksia hyvyyteen pyrkiminen herättää? Mitä hyvyys voi tarkoittaa omassa elämässä. Keskustellaan elämän eri osa-alueista kuten itsetuntemus, epäonnistumisten sietäminen, tasa-arvo ja erilaisuus. PAIKKA: Trombin tila, Rajakatu 41
14-15.30 kulupu pona – Kieliryhmä
Opetellaan yhdessä toki ponaa eli kanadalaisen Sonja Langin kehittämää kieltä, jossa on 120 sanaa. Käydään jonkin verran läpi sanastoa ja kielioppia, mutta suurin osa ajasta käytetään kieltä eli esim. puhutaan ja katsotaan videoita. Voit tulla käymään myös vaikka toki pona ei kiinnostaisi,mutta haluat muuten tutustua ja saada vinkkejä kielten opiskeleluun. PAIKKA: Trombin tila, Rajakatu 41
Leppoisaa naputtelua ja tiukkoja palloralleja Trombin omalla kahden pöydän pingisareenalla. Ryhmä kokoontuu Trombilla (Rajakatu 41). Tämäkin ryhmä sopii yhtä hyvin vasta-alkajille kuin paljonkin pelanneille.
Klo 11-12 TTK eli Trombi Tutuksi Kahvit
Trombin, kulttuuripajatoiminnan ja vertaisohjaajamallin esittelyä, jutustelua,
kahvia-teetä. Tänne ovat tervetulleita niin tutustujat, uudet kävijät kuin ammattilaisetkin – yhdessä tai erikseen.
Sulista, sählyä, käsipalloa ja muuta liikuskelua Monnarilla, Kuntoportti 3. Ryhmä sopii kaikenkuntoisille ja -tasoisille, käytössämme on hauska kävelysääntö. Et tarvitse omia pelivälineitä, ne löytyvät paikan päältä. Ota juomapullo ja sisäpelikengät, jos sinulta löytyy.
Tehdään turvallisessa ympäristössä erilaisia leikkejä ja harjoituksia improvisaatioteatterin hengessä. Ryhmäkertaa vetää vertaisohjaajatyöpari, joten tässä ryhmässä saa kokemuksia myös harjoitusten ohjaamisesta. Avainsanoja: luottamuksen rakentaminen, ”moka on lahja”, nähdyksi tuleminen, oivallukset.PAIKKA: Piippurannan Klubi, Kankaalla.
Klo 16-18.30 Kuvataideryhmä (huom! ryhmä peruttu ke 8.11)
Kuvataideryhmä (PAIKKA: Nuorten Taidetyöpaja, Mataralla) kutsuu mukaan juuri niitä nuoria, joilla ei kenties ole aiempaa taustaa tai onnistumisen kokemusta kynien, värien ja materiaalien maailmoista. Meillä jokainen viiva on kertomus jostain, ja ihmisten erilaisuus tuo ryhmään upean kirjon erilaisia tarinantekijöitä. Huomaathan kuitenkin, että tässä ryhmässä kukin osallistuja tekee omia töitään omilla ehdoillaan ja ideoillaan. Voit tehdä maalaamisen ja piirtämisen lisäksi esimerkiksi keramiikkaa (savea ja dreijat työvälineineen löytyy myös). Ryhmää vetää vertaisohjaaja yhdessä Trombin työntekijän/tuntiohjaajan kanssa – he avustavat mielellään, jos et meinaa päässä työssäsi alkuun tai tarvitset jeesiä mihin tahansa.
Klo 10-12 Trombin INTRO – neljän kerran suljettu pienryhmä alkaen torstai 30.11 (Seuraava ryhmä kootaan alkuvuodesta!)
Neljä kokoontumiskertaa, neljän osallistujan porukallla Trombiin ja toisiimme tutustuen. Mukavien tekemisten parissa! Ryhmää vetää Trombin ohjaaja ja vertaisohjaaja. Ilmoittaudu ryhmään ottamalla yhteyttä Trombin ohjaaja Elinaan. Ryhmä toteutuu vain, jos osallistujia löytyy 🙂
Klo 13-16 Käsityöryhmä Neuloosi
Tiedossa on kaikenlaisia käsitöitä mm. jänniä ristipistositaatteja, mosaiikkilyhtyjä ja kaikkea muuta mitä nyt mieleen juolahtaa! Tule mukaan kokeilemaan, ryhmä sopii kaikille aiheesta kiinnostuneille taitotasosta riippumatta. Ryhmäkerroille on valmiiksi mietityt aiheet joiden mukaiset tarvikkeet löytyvät trombimaiseen tapaan paikan päältä. Voit toki myös tehdä omaa puuhaasi, jos sinulla on vaikka jokin neulontaprojekti päällä. Vertsikka ottaa mielellään vastaan myös toiveita, mitä ryhmä haluaa tehdä! PAIKKA: Trombilla, Rajakatu 41
Klo 15-15.30 alk. Kahvilakerho Tulossa muutama tapaaminen vuoden loppuun!
Mikä sinua on inspiroinut, työllistänyt tai pohdituttanut viime aikoina? Mennään kahvilaan ja hengataan hetki seurassa. Tule jakamaan
päälimmäiset kuulumiset ja kuulemaan muita. Ensimmäiset kerrat kokoonnuttiin Miriam´siin kahvittelemaan. Kesän aikana käydään eri
paikoissa.
Tässä ryhmässä kuunnellaan yhdessä musaa verkon välityksellä: https://cytu.be/r/musankuuntelu . Liity rohkeasti mukaan langoille! Mitä helppoutta, voit osallistua sieltä missä ikinä oletkin! Mainio startti viikonloppuun!
Pelataan yhteisesti valittuja lautapelejä laidasta laitaan. Tule mukaan pelailemaan rennoissa merkeissä! Tämä ryhmä on pyörinyt Trombissa jo tosi kauan ja pyörii yhä vain aktiivisena. Tervetuloa siis mukaan – voit tulla sellaisena kuin olet :).
Lautapelijamit on perjantain ja lauantain mittainen kokoontuminen lautapelien, ruuanlaiton, musisoinnin ja yhteisen oleilun ääreen. Jamit pidetään
aina kerran kuukaudessa vuoden ympäri – jamihistoria alkaa olla jo aika mittava. Tervetuloa mukaan! Jamien ajankohta on pääosin aina
kuukauden viimeisenä viikonloppuna (tarkennetun tiedon saat Trombin ohjaajilta). Perjantaina aloitetaan klo 13 ja lauantaina klo 12. Jamit kestävät illalla ainakin kuuteen-seitsemään, monesti pitempäänkin
Lautapelijamit on perjantain ja lauantain mittainen kokoontuminen lautapelien,
ruuanlaiton, musisoinnin ja yhteisen oleilun ääreen. Jamit pidetään
aina kerran kuukaudessa vuoden ympäri – jamihistoria alkaa olla jo aika
mittava. Tervetuloa mukaan! Jamien ajankohta on pääosin aina
kuukauden viimeisenä viikonloppuna (tarkennetun tiedon saat Trombin ohjaajilta).
Perjantaina aloitetaan klo 13 ja lauantaina klo 12. Jamit kestävät
illalla ainakin kuuteen-seitsemään, monesti pitempäänkin.
Tästä pääset Kultturipaja Trombin Discordiin istahtamaan pehmeälle oranssille virtuaalisohvalle.
Musankuunteluryhmä perjantaisin klo 10-12 toimii verkon välityksellä cytubessa. Ohjeet alustan käyttöön löytyvät täältä.
Trombilla on myös käytössä parikin Whatsapp-ryhmää, kysy ohjaaja Jannelta (p. 0400 791 380) tai ohjaaja Elinalta lisätietoja, jos haluat liittyä ryhmään. Ryhmät on tarkoitettu Trombin toiminnasta infoamiseen (Trombi-info, ohjaajat viestii) sekä myös Trombin kävijöiden väliseen viestintään (Trombiikki, kaikki voivat viestiä).
Tarjolla on tukea mielen hyvinvointiin ja tekemistä, kuten musiikkia, maalaamista, pelejä ja luonnossa olemista tai sitä mitä sinä haluaisit tehdä. Jos sinulla on idea, me pyrimme toteuttamaan sen yhdessä porukalla. Pyrkimyksenä on päästä elämässä eteenpäin, löytää voimia ja olla toistemme tukena. Uusia kävijöitä otetaan mukaan koko ajan!
TIETOA / INFORMATION: selkosuomeksi
Trombin idea
Kulttuuripajassa osallistujat saavat mielenterveyden haasteiden tai muiden vaikeiden elämäntilanteiden keskellä mahdollisuuden kiinnostua uudella tavalla omasta elämästään ja muista ihmisistä.
Vertaisohjatut ryhmät antavat sekä ohjaajalle että osallistujille kokemuksen tulla arvostetuksi ryhmässä, jossa rakennetaan yhdessä uutta osaamista ja uutta myönteisempää näköalaa elämään.